Retkikeittimissä on valinnan varaa runsaasti. On kaasulla, spriillä ja bensiinillä toimivia malleja. Lisäksi on vielä monipolttoainekeittimiä, jotka ovat keittimistä kalleimpia. Kaikilla näillä on hyvät ja huonot puolensa.
Keitin on valittava käyttötarkoituksen mukaan. Satunnaiseen retkeilyyn käy spriillä toimiva toimintavarma, mutta kylläkin tehoton trangia hyvin. Kaasukeittimen hankinta on ehkäpä paikallaan silloin kun tehdään hieman pidempiä retkiä. Kaasukeittimen hyviä puolia ovat mm. nopeus ja mahdollisuus säätää liekkiä. Huono puoli on kaasun tehottomuus talvella.
Monipolttoainekeittimen hankintaa kannattaa harkita, jos retket suuntautuvat ulkomaille. Tällöin on valinnan varaa polttoaineen suhteen. Bensiinikeitin on myöskin tehokas. Tällaiset keittimet vaativat suuttimien puhdistusta ja huoltoa, varsinkin mikäli ei käytetä puhdistettua bensiiniä.
Olipa keitin mikä tahansa se on hyvä koekäyttää ennen vaellukselle tai retkelle lähtöä. Kaasun kulutuksen voi testata keittelemällä yhden päivän ajan ruoat kotioloissa kuten vaelluksellakin. Punnitsemalla kaasupullo ennen ja jälkeen nähdään päivän kulutus.